Sulkavan Suursoudut on nyt soudettu. Onnistumisia ja lieviä epäonnistumisia kuten urheiluun kuuluu. Nyt nostetaan katse kohti Pirkan soutua ja sen jälkeen ovatkin kauden pääkisat edessä.
 
Tulossatoa Sulkavalta:
Miesten yleisessä yksinsoudussa Joni Närhi otti seuralle historiallisen pronssimitalin. Aikaisemmin yleisessä sarjassa ei mitalia seuralle ole tullut. Joni oli Hirviniemessä neljäntenä 2 minuuttia Timo Juustin perässä. Lepistön selällä Joni saavutti Juustin ja matkaa taitettiin peräkkäin maaliin asti. Samassa letkassa oli myös 50 v sarjan voittaja soutulegenda Ari Kankkunen. Jonin aika 5:25,10. Sarjan voitti Oulun Heikki Karjaluoto 5:14,16. Sarjaa pitkään hallinnut VirtU:n Jari Kuhno oli toinen 5:17,32.
 
Naisten yksikössä Hanna Tuominen voitti mestaruuden reittiennätystä hipovalla ajalla 6:01,54. Savonlinnan Eija Härkönen oli toinen.
 
Miesten 40 yksinsoudussa seuran tuore jäsen Aleksi Päkki oli 11. Ajalla 6:04,04. Juha Karhima souti ensimmäistä kertaa Sulkavalla ja aikaan 5:43,36 ollen kuudes.
 
Miesten 50 v yksiköissä Jukka Närhi taisteli tiukasti mitaleista loppuun asti. Juomien loppuminen aiheutti ongelmia ja Jukan sijoitus oli maalissa viides ja aika 5:36,30.
 
Miesten 60 v yksinsoudussa Erkki Arponen oli 18. ajalla 6:49,18.
 
Naisten 50 v yksinsoudussa Riitta Von Bagh oli toinen ajalla 6:41,41.
 
Sulkavan ensikertalaiset Antti ja Martti Kirjola soutivat yleisessä vuorosoudussa neljänneksi hyvällä ajalla 5:25,46. Vuorosoudun 50 v sarjan suomen mestareiksi souti Myllykosken Kurkimäen kova kaksikko Veikko Purho - Rauno Huusari ajalla 5:34,58. Markku Kekki- Seppo Tiihonen souti viidenneksi ajalla 6:07,07. Markku Hietanen-Kari Mannonen souti sijalle 9 ajalla 6:20,19.
 
Vuorosoudun sekasarjassa Panu ja Mirva Eerola sijoittui viidenneksi ajalla 6:27,25. Suomenmestaruuteen souti pari Johanna ja Esa Kilpeläinen ajalla 5:34,34.
 
Parisoudun mestareiksi soutivat Antti Kilpeläinen ja Joel Naukkarinen ajalla 5:04,45. Kovinta vauhtia parisoudussa pitivät kumminkin 40 v sarjan voittaneet Jouni Kakkonen ja Reijo Parkkinen alle 5 tunnin ajalla.
 
50 v parisoudussa Jorma Närhi- Matti Komulainen soutivat hopealle ajalla 5:24,07. Parisoudun 40 v sekasarjassa Anu Takala - Mika Sistonen niin ikään hopealle ajalla 5:15,21. Parisoudun 50v sekasarjassa Anita Harju ja Arto Alajääski soutivat viidenneksi ajalla 5:38,52.
 
Kirkkoveneiden sekasarjan SM lähdössä AnSon joukkue sijoittui viidenneksi ajalla 4:26,53. Kansallisessa lähdössä Kouvolan soutajien kuntoilijat soutivat kuudenneksi ajalla 4:31,09. Team Aktiivikuntoutus oli yösoudun 37. ajalla 4:40,12.
Seuraliigan tilanteesta infotaan myöhemmin.